Helppo muutto Etu-Töölöstä Munkkiniemeen
Pyydän tarjouksia muutosta (pakettiauto + tarvittavat muuttomiehet (2 miestä riittää)) seuraavassa lueteltujen kalusteiden siirtämisestä Etu-Töölössä Hietaniemenkadulla sijaitsevasta 1.kerroksen yksiöstä katutasossa olevaan autotalliin Munkkiniemessä. Tavarat siirretään autotalliin varastoitavaksi. Lähtöpaikassa on vain kaksi askelmaa noustavana asunnon tasolle pääsemiseksi; määränpäässä autotalli on suoraan katutasossa ja sen eteen pystyy suoraan parkkeeraamaan. Kantamisen puolesta työ on siis todella yksinkertainen. Myös lähtöpaikassa auton saa parkkeerattua suoraan talon eteen kadulle.
Kannettavia tavaroita ovat seuraavat:
- kaksi Ikean kirjahyllyä (kevyitä)
- yksi Sotkan kirjahyllykokonaisuus, joka kahdessa osassa (on Ikea-hyllyjä painavampi, mutta kuitenkin kahden henkilön kannettavissa)
- minipiano, jonka korkeus n.80 cm ja leveys noin metrin. On selvästi normaalikokoista pianoa pienikokoisempi, mutta painaa toki pienen pianon verran. Ei pyöriä alla. Liikkui viime muuton yhteydessä todella näppärästi kahden muuttomiehen toimesta nostamalla se rullakon päälle ja rullaamalla sitten eteenpäin. Liikkuu tällä tavoin todella helposti, koska portaita ei tosiaan ole tässä muutossa käytännössä lainkaan.
- yksi normaalikokoinen ruokapöytä ja neljä tuolia (kaikki kevyitä)
- yksi tv-taso (kevyt)
- yksi pienikokoinen (kahdenistuttava) sohva (kevyt)
- yksi Ikean todella kevyt työpöytä
- mahdollisesti yksi pieni yöpöytä (kevyt)
Kaiken irtotavaran kuljetan itse erikseen eli kannettavana olisivat vain edellä mainitut kalusteet. Muutto voisi tapahtua koska vain kesäkuun lopun aikana (viimeistään 30.6. sen on oltava hoidettuna), mutta mitä pikemmin se tapahtuu, sitä parempi. Jos tavarat mahtuvat yhteen pakuerään, muutto on hoidettu tunnissa. Jos tarvitaan kaksi erää, hommaan mennee max. kaksi tuntia.
Jos tämä muutto sujuu hyvin, saatan hyvinkin hankkia samalta työn toteuttajalta muuton myös hieman myöhemmin tapahtuvaan vastaavien tavaroiden muuttoon autotallista lopulliseen asuntoon.
Perustiedot
- Ilmoittaja nordenst





- Ilmoitettu 19.6.2011 18:57
- Sulkeutunut 21.6.2011 21:22
- Sijainti Helsinki
- Tarjoukset näytetään aukioloaikana vain ilmoituksen jättäjälle
- Tarjouksia voivat jättää yritykset ja yksityishenkilöt
Yhteystiedot
- 0503049682
Tarjoukset
Hyväksytty tarjous
21.6.2011 07:58Sikumu Oy





Tarjous 100,00 €
"Hei!
2 muuttomiestämme suorittavat muuttosi pitkällä pakettiautolla + kuomuperäkärryllä."
Kysymykset
Yhtään kysymystä ei ole esitetty.