Muutto espoossa heinäkuun puolessa välissä
Tavaramme ovat kahdessa paikassa Espoossa, josta ne tulee kuljettaa Espoon Otaniemeen viidenteen kerrokseen hissitalossa.
Tarvitsemme siis muuttomiehiä ja auton kuljettamaan:
1. yhden autotallin verran huonekaluja Tapiolasta (mm. 2 sohvaa, 4 nojatuolia sekä jonkun verran muovilaatikoita).
Jos muutto tehdään pakettiautolla, Tapiolasta tulee ainakin kaksi kuormaa. Jos kuljetus tehdään kuorma-autolla, yksi kuljetus riittää. Ajoaika Tapiolasta Otaniemeen on alle 15 minuuttia.
2. kaksi häkkivarastollista tavaroita, jotka ovat muovilaatikoissa Otaniemessä. Toinen varastoista on kellarissa ja toinen 5 kerroksessa vintillä (ei hissiä). Tavaroita on näissä varastoissa yhteensä pakettiautollinen. Ajoaika varastolta asunnolle on 5 minuuttia.
Muutto tulee tehdä 15.-19. heinäkuuta välisenä aikana yhden päivän aikana.
Seuraavat tiedot on lisätty 13.6.2010 02:54
Muuttajien tulee suorittaa koko muutto. Tavaroiden omistajien edustaja osallistuu muuttoon osoittamalla muutettavat tavarat, avaa tarvittavat ovet, mutta ei osallistu tavaroiden kantamiseen.
Perustiedot
- Ilmoittaja hxhietan





- Ilmoitettu 2.6.2010 05:19
- Sulkeutunut 2.7.2010 05:19
- Sijainti Espoo
- Tarjoukset näytetään aukioloaikana kaikille
Yhteystiedot
Käyttäjä ei julkaise yhteystietojaan
Tarjoukset
030459





Tarjous 400,00 €
"Hinta sis ison pakettiauton (koppimallinen n 13 m3), kuskin joka auttaa kantamisessa ja alv:n. 15. -19.7 välillä sopii mikä päivä tahansa. Tehdään riittävästi reissuja, jotta saadaan kaikki tavarat yhden päuivän sisään oikeaan paikkaan. "
Hyväksytty tarjous
13.6.2010 20:51Lasse Toivonen





Tarjous 310,00 €
"Sisältää kaksi miestä ja tilavan pakettiauton kuljetuksiin."
Kysymykset
Yhtään kysymystä ei ole esitetty.